Lina Nyberg Band (SE)

04.08.2023

klo 20:30

Alandica

Perjantai 34 €, 2 pv 65 €

Lina Nyberg on koskettanut monia sielukkaalla äänellään ja ainutlaatuisella jazzsoundillaan. Vuosien mittaan hän on julkaissut 23 levyä ja esiintynyt lukuisia kertoja kotimaassaan ja ulkomailla, viimeiset 15 vuotta yhdessä all star -yhtyeensä jäsenten, Cecilia Perssonin (piano), David Stackenäsin (kitara), Josef Kallerdahlin (basso) and Peter Danemon (rummut) kanssa. Vuonna 2022 Nyberg loi yhtyeensä kanssa eri kuukausille omistettua musiikkia albumille Anniverse, joka sisältää muun muassa ikivihreän April in Paris -kappaleen sekä diskohitin September. Julkaisu on saanut ylistäviä arvioita kansainvälistä mediaa myöten.

Lahjakas Lina Nyberg on laulaja, säveltäjä ja sanoittaja. Nyberg on ollut yksi modernin ruotsalaisen jazzin tärkeimpiä hahmoja aina vuodesta 1993 saakka, jolloin hänen debyyttilevynsä voitti Ruotsin Grammy-palkinnon sekä Ruotsin radion jazz-palkinnon. Sittemmin Nyberg on palkittu mm. The Lars Gullin- (2014), Jan Johansson- (2021) ja Swedish Royal Academy of Music Jazz -palkinnoilla.

Liput: tiketti.fi

The months pass with a gentle beauty. ”June” and ”Julian” are both devastatingly exquisite and a prelude to the collision of land and sea of ”August.” – All About Jazz

Featuring some of Sweden’s most notable performers, Nyberg’s quartet has been with her for nearly 15 years, touring internationally and – on this evidence – developing a rare chemistry… Love and longing, fulfillment and loss. A singular and compelling venture… – Jazz Journal

You can trust Nyberg to enrich your perspective of these dire times with her wisdom, compassion and powerful emotional honesty. – Salt-peanuts.eu

Lisää artistista: www.linanyberg.se 

Katso YouTube-video

Kuuntele: